NET_Banner.png

 

Projektiyhdistys kutsui kunniajäseniä

Konsultti Pekka Mäkelä kutsuttiin Projektiyhdistyksen kolmanneksi kunniajäseneksi.

Tom Taylor nimitettiin Projektiyhdistyksen ensimmäiseksi kansainväliseksi kunniajäseneksi. Kunniajäsenyydet julkistettiin Projektipäivillä.

Konsultti Pekka Mäkelä kutsuttiin Projektiyhdistyksen kolmanneksi kunniajäseneksi

Pekka Mäkelä on ollut Projektiyhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana jo yli 20 vuotta. Pekan rooli monissa yhdistyksen kehittämiseen liittyvissä asioissa on ollut monessa suhteessa erittäin merkittävä ja on sitä edelleen.

Pekka Mäkelä toimii sertifiointiboardin jäsenenä ja sertifiointiasessorina tehden merkittävää työtä projektitoiminnan kehittämisessä sertifiointitoiminnan avulla. Projektiyhdistyksen valmistellessa uuden palvelun, IPMA Deltan, lisäämistä palveluvalikoimaan, Pekka on lupautunut tämän palvelun vetäjäksi ja arvioitsijaksi.

Projektiyhdistys kiittää Pekka Mäkelää kaikesta arvokkaasta projektitoiminnan kehittämisen hyväksi tehdystä työstä sekä kaikesta meneillään olevasta.

Projektiyhdistyksen toiminta on ollut enemmänkin harrastustoimintaa. Varsinaisen työuran Pekka Mäkelä on tehnyt useiden IT-alan yritysten johtotehtävissä, toimitusjohtajana ja konsulttina.
 

Projektiyhdistyksen lisäksi Pekka on ollut mukana PMI Chapter Finland:ssa perustajajäsenenä, hallituksessa ja tilintarkastajana. Saamme lukea tarkemmin Pekan ja Projektiyhdistyksen yhteisestä taipaleesta Projektitoiminta 1/2012 lehdestä.

Kunniajäsenyys yhtä hymyä

Tom Taylor sai osakseen Projektiyhdistyksen korkeimman kunniaosoituksen laajasta tuestaan ja palveluistaan yhdistykselle.

Projektiyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lonka oli hyvin mielissään tästä nimityksestä: “Tomilla ja Projektiyhdistyksellä on pitkä yhteistyön historia. Niinpä, kun keskustelimme ensimmäisestä mahdollisesta kansainvälisestä kunniajäsenestä, Tom oli ilmiselvä valinta. Päätöksen tekoon meiltä kului viisi sekuntia. Tomin kuiva brittiläinen huumori vetoaa meihin suomalaisiin ja kaikki hänen vierailunsa Suomessa ovat olleet hilpeitä tapahtumia. Neljän tuulen hattu sopii hänelle erinomaisesti. Häntä voitaisiin yhtä hyvin kutsua kunniasuomalaiseksi. Hän on omaksunut kaikki meidän hyvät tapamme, eikä mitään huonoista!”


Projektiyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lonka (kesk.) ja toiminnanjohtaja Jyry Louhisto (vas.) hatuttivat Tom Taylorin neljän tuulen hatulla yhdistyksen kansainväliseksi kunniajäseneksi.

Tom Taylor oli äärimmäisen onnellinen kunniajäsenyydestä: ”Tämä on mahtava kokemus! Nimitysjuhlallisuudet päivällisineen, kunniakirja, erityinen lapinpäähine, ystävälliset sanat, niin monen ihmisen onnittelut jälkikäteen ja elinikäinen jäsenyys korkealuokkaisessa Projektiyhdistyksessä. Olen niin tyytyväinen. Itse asiassa en voi olla hymyilemättä, kun vain ajattelenkin sitä – mikä tapahtuu aika usein. Vaikka hymyni onkin hieman rennompi kuin valokuvassa, saanen sanoa.”

Tom Taylorilla on laaja tausta projektinjohtamisessa. Hänen työuransa käsittää työskentelyn sellaisissa yrityksissä kuin Arup Associates, KF Baker and Partners, Laing Management Contracting. Tällä hetkellä hän työskentelee sekä dashdotissa että Buro Four´ssa.

Tom Taylorilla on kansainvälinen maine puhujana, luotettavana puheenjohtajana ja isäntänä sekä arvovaltaisena fasilitaattorina ja kantaaottavana paneelien jäsenenä. Hän herättää luottamusta omaperäisyydellään ja mainiolla huumorillaan. Hän on esiintynyt eri tehtävissä useissa IPMA:n maailmankongresseissa vuodesta 2009. Hän on aktiivinen IPMA Young Crew’n tukija ja projektinjohtamisen lähettiläs PMForumissa. Lisätietoa Tom Taylorista http://www.tomtaylor.info/
 

« Takaisin | Takaisin ylös | Paluu etusivulle