Projektialalla puhutaan paljon työkaluista ja menetelmistä, mutta vähemmän siitä, miten eri uravaiheissa olevat osaajat kohtaavat toisensa. IPMA Young Crew Finland lähti Projektipäivillä keskustelemaan projektiammattilaisten kanssa ja huomasi, kuinka suuri merkitys sukupolvien välisellä dialogilla on projektityön arjessa.
Teksti Tero Mäkilä
Projektipäivät kokoaa joka vuosi yhteen projektialan osaajat, ihmiset, joiden erilaiset kokemukset ja näkökulmat muodostavat tämän yhteisön todellisen pääoman. Tänä vuonna halusimme IPMA Young Crew Finlandissa katsoa tapahtumaa hieman uudesta kulmasta. Emme vain seuranneet ohjelmaa, vaan astuimme itse keskusteluihin. Kameran, kysymysten ja ennen kaikkea aidon uteliaisuuden kanssa.
Tila aidolle keskustelulle
Tavoitteemme oli selkeä: luoda tila, jossa uransa eri vaiheissa olevat ammattilaiset voivat puhua projektityön todellisuudesta ilman rooleihin liittyviä odotuksia tai oletuksia. Halusimme kuulla, miten pitkän linjan projektijohtajat katsovat taaksepäin uraansa ja millaisia näkemyksiä tämän päivän projektimaailma heissä herättää.
Projektityön ydin pysyy samana
Keskusteluissa meille kirkastui nopeasti yksi asia: projektityön todellinen ydin ei ole muuttunut, vaikka työkalut ja trendit vaihtuvat. Riippumatta siitä, puhuimmeko uransa alussa olevien tai vuosikymmenten kokemuksen omaavien kanssa, samat teemat nousivat esiin kerta toisensa jälkeen. Projektityössä ratkaisevaa ei lopulta ole täydellinen suunnitelma tai moitteeton prosessi, vaan se, miten suhtaudumme epävarmuuteen ja miten rakennamme luottamusta ympärillemme.
Lopulta kaikki palautuu ihmisten kohtaamiseen. Ei siihen, kuka tuntee eniten menetelmiä, vaan siihen, kuka uskaltaa kuunnella, kysyä, tukea ja myöntää, ettei tiedä kaikkea. Projektijohtaminen näyttäytyi näissä keskusteluissa vähemmän teknisenä taitona ja enemmän jatkuvana harjoituksena olla ihminen toisten ihmisten kanssa tilanteissa, jotka harvoin etenevät suoraviivaisesti.
Kun näkökulmat kohtaavat, syntyy oivalluksia
Tässä dialogissa ei ollut kyse “nuorista” ja “kokeneista” erikseen, vaan kahdesta näkökulmasta, jotka täydensivät toisiaan. Kokemus toi perspektiiviä: ymmärrystä siitä, miten projektit todella elävät ajassa ja muutoksissa. Uudempi näkemys toi tuoreutta, haastamista ja kysymyksiä, joita kaivataan yhtä lailla johtoryhmissä kuin projektitiimeissä.
Kun nämä kaksi kohtaavat, syntyy jotakin, mitä mikään työpaja tai malli ei yksin pysty tarjoamaan: jatkuvan oppimisen kulttuuri, joka syntyy rinnakkaisesta ajattelusta, ei vastakkainasettelusta.
Meille Young Crew Finlandissa tämä haastatteluprojekti oli paljon enemmän kuin videotuotantoa. Se oli mahdollisuus pysähtyä projektialan äärelle ja nähdä, miten paljon viisautta jaettavana on ja kuinka vuorovaikutus eri urapolvien välillä voi avata täysin uusia näkökulmia. Kun suljimme kamerat viimeisen haastattelun jälkeen, tiimimme kantoi mukanaan vahvan tunteen: tällainen dialogi on projektialalle elintärkeää, eikä sen pitäisi tapahtua vain kerran vuodessa tapahtuman sisällä.
Jos haluamme projektialan kehittyvän, meidän on jatkettava tätä keskustelua siellä, missä projektit syntyvät tiimeissä, tapaamisissa ja johtamisen arjessa. Sukupolvilla on erilaisia kokemuksia, mutta yhteinen päämäärä. Juuri se tekee kohtaamisesta arvokkaimman mahdollisen resurssin.
