6.–7. kesäkuuta 2025 järjestettiin kansainvälisen Project Management Championship (PMC) -kilpailun finaali Varsovassa, Puolassa. Tapahtuma kokosi yhteen 11 maan parhaat projektinhallinnan opiskelijajoukkueet ottamaan mittaa toisistaan. Suomea lähti edustamaan kansallisen finaalin paras joukkue, Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.
Teksti Jonna Vuorenpää

Suomea edustamaan lähti vasemmalta oikealle Henri Toivomäki, Siiri Karjalainen ja Jenny Nyman. Young Crew Finlandin puheenjohtaja Jonna Vuorenpää oli mukana mukana kannustamassa joukkuetta.
Kilpailun tarkoituksena on haastaa osallistujien projektinhallintataidot realistisessa, aikapaineisessa casessa, joka vaatii sekä teknistä osaamista että tiimityöskentelytaitoja. Tapahtuman aikana joukkueet ratkoivat monivaiheisia projektiskenaarioita kansainvälisessä ympäristössä, simuloiden todellisen maailman projektipaineita ja päätöksentekotilanteita. Kilpailun ensimmäinen vaihe toteutettiin SimulTrain-projektisimulaation avulla, jossa kilpailijoiden tehtävänä oli suoriutua tosielämän projekticasesta. Toisessa vaiheessa kilpailijat esittelivät loppuraporttinsa ja reflektoivat oppimaansa sekä projektin onnistumista.
Korkeatasoista projektiosaamista

Suomen joukkue koostui kolmesta jäsenestä: Siiri Karjalainen, Jenny Nyman ja Henri Toivomäki. Suomea edustanut joukkue oli yksi finaalin vahvoista kilpailijoista. Joukkueen matka kilpailuun alkoi vahvasta suoriutumisesta karsintakierroksella ja eteni voitosta kansallisesta finaalissa kansainväliseen finaaliin Puolaan. Vaikka voittoa ei tällä kertaa tullut, suomalaistiimin suoriutuminen oli erinomainen ja osoitus korkeatasoisesta projektiosaamisesta.
Tiukan kilpailun voitti lopulta Kreikan joukkue loistavalla suorituksellaan sekä simulaatiossa että loppuraportin esittelyssä. Kolmen kärkeen ylsi myös isäntämaa Puola ja kolmannen sijan napannut Saksa. Voiton myötä Kreikka pääsee isännöimään ensi vuoden finaalia omassa kotimaassaan. Myös Suomi nähdään kansainvälisessä finaalissa varmasti myös ensi vuonna.
Enemmän kuin vain projektinhallintaa

Kilpailu tarjosi osallistujille ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua muiden maiden huipputekijöiden ja alan asiantuntijoiden kanssa. Tapahtuman tunnelma oli energinen ja innostava – kansainvälistä yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
”Olemme kiitollisia mahdollisuudesta oppia ja kasvaa sekä ammatillisesti, että henkilökohtaisella tasolla. Tämä oli upea kokemus!” kertoo Suomen joukkueen Siiri Karjalainen.
Kilpailun lisäksi osallistujat pääsivät myös nauttimaan paikallisesta kulttuurista ja tapahtuman oheisohjelmasta. Ohjelmassa oli esimerkiksi vierailu Varsovan historiallisessa School of Economics yliopistossa, opastettu kierros Varsovan nähtävyyksille, verkostoitumista muiden osallistujien kanssa sekä päätösgaala lauantai-iltana, jossa kilpailun voittaja julkistettiin.
Onnittelut Kreikalle voitosta ja kiitos vielä kerran Posti Oyj kilpailumatkan tukemisesta!

