Petteri Kilpinen on Suomen Olympiakomitean hallituksen puheenjohtaja, yritysjohtaja, yritysvalmentaja ja hallitusammattilainen, joka toivoo, että ihmiset voisivat elää omien standardiensa mukaisesti hyvää elämää. 

Noin 10 vuotta sitten Kilpinen huomasi, että työelämä kuormittaa ihmisiä niin paljon, että työtyytyväisyys ja elämäntyytyväisyys laskevat. Tämä sai hänet kiinnostumaan ihmisen suorituskyvyn ja potentiaalin johtamisesta. 

– Uupumus on liian kova hinta siitä, että voi pärjätä töissä. Työssä menestymisen ei tarvitse olla kompromissi, vaan ihminen voi saada kaiken haluamansa, kun oppii johtamaan itseään paremmin, hän sanoo. 

Kilpisellä on pitkä tausta mainostoimistojohtajana, ja viimeiset kahdeksan vuotta hän on vastannut lääkärikeskus Aavan hyvinvointiliiketoiminnasta. Hän valmentaa yritysten johtoryhmiä ja esihenkilöitä, ja on kirjoittanut neljä kirjaa. 

Potentiaalin johtaminen paremman elämän työkaluna 

Ihmisen potentiaalin johtamisella Kilpinen tarkoittaa sitä, että työ on järjestetty niin, että ihminen pystyy olemaan töissä parhaimmillaan. 

– Jos esimerkiksi on jatkuvasti palavereissa ilman taukoja välissä, ei ole mahdollista olla parhaimmillaan. Ihminen tarvitsee kuormituksen ja palautuksen vuorottelua. Suurin osa ihmisistä on keskivertoversioita itsestään, koska eivät palaudu kunnolla. Ymmärrän, että valtionpäämiehellä on syyt uupua työssä, mutta ei meidän tavallisten toimistoihmisten kannata pilata elämäämme sillä, Kilpinen toteaa. 

Ihmisten potentiaalin kehittäminen on hänen mielestään niin työntekijöiden kuin johtajien vastuulla. Vapaa-aika heijastuu myös työsuoritukseen, joten myös sen laadusta kannattaa kiinnostua. 

– Vanhan kansan johtaja sanoo, että työntekijän hyvinvointi ei ole yrityksen asia. Olen sitä mieltä, että ihmisten hyvinvointi on yrityksen ja yksilön vastuulla. Ihmisellä tulee olla peruselämäntavat hallinnassa, jotta hän jaksaa töissä. Jos taas työ on liian kuormittavaa, ei vapaa-ajan järkeviin valintoihin riitä tahdonvoimaa, vaikka hyviä aikomuksia olisi. On myös yritysten etu, että ihmiset palautuvat, Kilpinen sanoo. 

Tauot ja vuorovaikutus palauttavat 

Projektiammattilaisen työ pitää sisällään usein tiukan aikataulun navigoimista, muutoksensietokykyä ja tiimityötä. Tällaisessa työssä palautumisesta huolehtiminen ja sen tietoinen suunnittelu on erityisen tärkeää. 

– Tavallisen kahdeksantuntisen työpäivän keskelle kannattaa suunnitella kolme palauttavaa hetkeä, joissa kierrokset pääsevät laskemaan. Ihminen pystyy keskittymään yhteen asiaan korkeintaan 60–90 minuuttia, minkä jälkeen suoritus- ja keskittymiskyky herpaantuu huomattavasti. Tarvitsemme palautumisen hetkiä ollaksemme kognitiivisesti teräviä, Kilpinen sanoo. 

Hän peräänkuuluttaa myös positiivisen vuorovaikutuksen merkitystä palautumisen keinona. Kasvokkaiset kohtaamiset voivat myös ruokkia oppimista ja luovuutta, jotka ovat arvokkaita työnteolle. 

– Jos ihminen on väsynyt, nopein tapa virkistyä on positiivinen vuorovaikutustilanne. Meihin on sisäänrakennettu se, että onnellisuutemme syntyy suhteessa muihin ihmisiin. Ihminen myös oppii kohtaamisissa. Luovuus vaatii dialogia, ja dialogin kautta syntyy parempia ideoita, Kilpinen tiivistää. 

Parempi elämä vaatii harkittuja tekoja 

Kilpinen korostaa, ettei ole realistista olla parhaimmillaan päivän jokaisena hetkenä. Siksi on olennaista tunnistaa, mikä on itselle elämässä kaikista tärkeintä, ja keskittää energiansa niihin hetkiin. 

– Moni sanoo, että perhe on heille tärkein prioriteetti, mutta myöntävät silti, etteivät ole parhaimmillaan perheensä seurassa. Kouluttamani johtajat ovat hyviä tekemään töissään strategioita ja pitämään niistä kiinni, mutteivat käytä samaa taitoa vapaa-ajallaan. Suurin osa ihmisistä ei suunnittele, vaan vain toivoo muutosta, tai hurahtaa pikakuuriin, jolla ei saa pysyvää muutosta. Sen sijaan pitäisi tehdä ratkaisuja, joista tulee pysyviä tapoja, Kilpinen havainnollistaa. 

Kilpiselle elämän kolme tärkeintä asiaa, joihin hän kohdistaa energiansa, ovat perhe, työ ja harrastukset. Ne eivät ole toiveita, vaan suunnittelun tuloksia. 

Työpäivä on sprintti, ei maraton 

Petteri Kilpinen valmentaa yritysjohtajia, ja tätä nykyä hän roolissaan Olympiakomitealla työskentelee myös huippu-urheilijoiden parissa. Hänen mukaansa johtajilla olisi opittavaa urheilijoilta. 

– Urheilija miettii koko ajan sitä, kuinka optimoida tekemistään ja saada itsestään paras suoritus irti. Johtajien tulisi ajatella samalla lailla. Ero näiden kahden välillä on siinä, että huippu-urheilijan kilpailukausi on rajallinen osa vuotta, kun taas johtajan elämässä kilpailukausi on joka päivä. 

Johtajan suorituskyvyllä onkin työyhteisössä suuri merkitys. Kilpinen toteaa, että johtaminen ei ole sitä, mitä johtaja tekee vaan sitä, mitä organisaatio tekee johtajan vaikutuksesta. Kun johtaja ei ole suorituskykyinen, hän ei saa vaikutusta aikaan tiimissään. 

Jatkuvalla kilpailukaudella palautumisen rooli korostuu. Kilpinen kannustaakin miettimään työpäiväänsä ennemmin sprinttinä kuin maratonina. Silloin valitaan päivän huippuhetket, jolloin täytyy olla parhaimmillaan, eli alkuerät, välierät ja finaali, ja muu aika tehdään töitä hyvällä rutiinitasolla. Kotiin läheisten pariin tuleminen on palkintojenjako. 

Kilpisen mielestä suurin väärinkäsitys suorituskyvystä on se, että paras lopputulos tulisi tekemällä enemmän, tauot uhraten. Hän käyttää metaforana juoksijan intervalliharjoitusta. Kun pitää taukoja, voi jokaisen vedon juosta edellistä kovempaa. 

– Se ajatus tulee esiteollisesta ajasta, että kun käytät enemmän tunteja tehtaalla, tuloksesta tulee parempi. Tietotyössä ajan lisääminen ei ole tae paremmasta lopputuloksesta. Ei ihminen voi olla ahkera ja aikaansaava pitämättä taukoja, Kilpinen sanoo. 

Jaksamisen kriisi näkyy suomalaisessa työelämässä 

Työhyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantaminen ovat koko suomalaista työelämää koskettavia aiheita. Viimeisen noin 15 vuoden aikana mielenterveyteen liittyvä työkyvyttömyys ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi. Kilpisen tapaamista HR-johtajista lähes kaikki ovat huolissaan työntekijöidensä jaksamisesta. 

– Suunta on pakko kääntää nyt, sillä moni vaativaa tietotyötä tekevä asiantuntija alkaa olla jaksamisensa äärirajoilla. Toivonpilkahdus on, että koskaan aiemmin Suomessa ei ole puhuttu työhyvinvoinnin merkityksestä niin paljon kuin nyt. Seuraavan askeleen tulisi olla se, ettei hyvinvointi olisi ulkoistettu HR-yksikölle, vaan se olisi osa lähijohtamista. Työsuhde-edut, kuten työsuhdepolkupyörät eivät yksin ratkaise ongelmaa, Kilpinen sanoo. 

Energinen elämä on tietoisia valintoja 

Kilpiselle inspiraatiota ja energiaa arjessa antaa perheen ja harrastusten lisäksi se, kun hän voi vaikuttaa ihmisiin positiivisesti työllään. Projektipäivien puheenvuoro oli hetki, jossa hänellä oli koko potentiaalinsa käytössä. 

– Olin lopettanut edellisen työtehtävän ajoissa, syönyt hyvän lounaan ja kävellyt ulkona. Tulin paikalle ajoissa ja tutustuin vähän ihmisiin, enkä tullut viime tipassa paikalle. Silloin sain kaiken irti itsestäni ja elin niin kuin opetan. 

Kilpinen kannustaa jokaista tarkastelemaan sitä, millaista elämää haluaisi elää, ja millä keinoin sen voisi saavuttaa. Hän itse teki niin juoksuharrastuksensakanssa. 

– Pidä itsesi kanssa 90 minuutin palaveri siitä, miten elät nyt, miten haluaisit elää ja mitä valintoja sinun tulee tehdä päästäksesi sinne. Kun aloin harrastaa juoksua ja minulla oli viisi lasta kotona, päätin alkaa juoksemaan iltapäivien sijaan aamuisin, jolloin oli rauhallisinta. Se oli valinta, joka tarkoitti esimerkiksi sitä, että lopetin illalla television katsomisen. Kun uskaltaa jättää jotain pois, pystyy aloittamaan jotain uutta.