Yhdistyksen vuosi käynnistyi virallisesti, kun hallitus järjestäytyi ja aloitti työnsä uuden strategiakauden pohjalta. Tulevien vuosien toiminnassa korostuu jäsenyyden kehittäminen ja yhdistyksen toiminnan vahvistaminen.

PRY:n hallitus kokoontui maanantaina 19. tammikuuta ja järjestäytyi alkaneelle kaudelle. Samalla käynnistyi yhdistyksen uusi strategiakausi, jonka tarkoituksena on kehittää yhdistyksen toimintaa siten, että jäsenyys kannattaa ja se koetaan tärkeänä.
Vuosille 2026–2029 laaditun strategian fokus on jäsenkokemuksessa. Tämän vuoden teemana onkin ”Enemmän arvoa jäsenyydestä”, joka polkaistaan käyntiin uudistamalla yhdistyksen jäsenkysely.
Kauden aikana panostetaan myös yhdistyksen toiminnan selkeyttämiseen, kansainväliseen toimintaan liittyvien mahdollisuuksien parempaan viestintään sekä jäsen- ja sertifiointikumppaneiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Hallituksen tavoitteena on viedä strategiaa eteenpäin suunnitelmallisesti yhdessä jäsenistön ja yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta PRY voi jatkossakin tukea projektiammattilaisia osaamisen kehittämisessä.
